Valio on myymässä sekä jäätelö- että lastenruokatoimintonsa ulkomaisille yrityksille. Yhtiö on tehnyt aiesopimuksen jäätelötuotantonsa myymisestä sveitsiläiselle elintarvikejätille, Nestlélle.
Samalla yhtiö myy pitkäaikaisen käyttöoikeuden Valiojäätelön tuotemerkkiin. Kauppaan sisältyisi myös Turengin jäätelötehdas, jossa Valiojäätelöt valmistetaan.
Samaan aikaan yhtiö kertoi aiesopimuksesta hollantilaisen Royal Numicon kanssa. Sopimuksella myytäisiin Valion lastenruokaliiketuotanto. Valion kenties tunnetuin lastenruoka on tutti-ikäisten Tutteli.
Valion lastenruoat ja lastenruokajauheet valmistetaan Valion Turengin UHT-tehtaassa sekä Lapinlahden tehtaassa, jotka eivät sisälly aiesopimuksen mukaan kauppaan.
Valio haluaa keskittyä ydinliiketoimintaansa
Valion toimitusjohtajan Harry Salonahon mukaan kauppa turvaa Valiojäätelön tulevaisuuden.
- Jäätelömarkkinat ovat pääosin kahden kansainvälisen suuryrityksen kilpailukenttää, joten uskomme, että Nestlén huomassa myös Valiojäätelön tulevaisuus on turvattu. Monet eurooppalaiset meijerit ovat luopuneet jäätelöntuotannosta, koska synergiaetuja muihin meijerituotteisiin on vähän. Myös me Valiossa haluamme keskittyä ydinliiketoimintaamme, Salonaho sanoo.
Valio aikoo keskittyä tuotteisiin, joihin kuluu paljon talon suomalaisisäntien tuottamaa maitoa: jugurttia, juustoa, jälkiruokaa ja terveysvaikutteisia tuotteita. Uusia kuluttajia etsitään Ruotsista, Baltiasta ja LuoteisVenäjältä.
Vuonna 2003 Valiojäätelön liikevaihto oli 63 miljoonaa euroa, ja jäätelöiden parissa työskentelee noin 200 henkilöä.
Jäätelö edustaa Valion liikevaihdosta noin neljää prosenttia ja lastenruuat on samaa prosenttiluokkaa.
Osapuolten tavoitteena on vahvistaa sopimukset tämän vuoden syyskuun loppuun mennessä, minkä jälkeen Suomen kilpailuviranomaisen on vielä hyväksyttävä ne.
YLE24