Mytologia: Ukko - paholainen vai jumalolento?

Ukonvuoria ja muita Ukon mukaan nimettyjä paikannimiä on Suomessa paljon. Ukko ylisenjumala oli yksi meidän suomalaisten pääjumalista: sadon, ukkosen ja taivaan jumala. Skandinaaveille samainen jumala on ollut Thor. Slaavilaisten ukkosenjumala oli Perun, baltit kutsuivat omaansa Perkunasiksi, ja Suomen kielen perkele onkin laina Balttien jumalan nimestä.

Ukkosenjumalalla on pitkät perinteet: muinaisuskontojen tutkijoiden mukaan Ukon arvellaan saapuneen kantasuomalaisten ja saamelaisten keskuuteen noin 2 400 eKr. Ukon aseena on kuvattu vasarakirves, jollaisia rannikkojen asukkaat alkoivat valmistaa ns. kiukaiskulttuurin aikana. Jumala liittyi uuden maailmankuvan syntyyn: uutta jumaluutta tarvittiin kun elinkeinoiksi tulivat kaskeaminen ja karjanhoito. Säästä tuli tärkeä vuoden viljasadon onnistumisen kannalta ja taivaanjumala haluttiin pitää tyytyväisenä jotta sato onnistuisi.

Vanhoista suomalaisista jumalista on luonnollisesti vain vähän kirjoitettua tietoa ja enimmäkseen tieto on kulkenut suullisessa muodossa runojen ja laulujen avulla. Mikael Agricolan Raamatun Psalmien kirjan käännöksen esipuheessa vuodelta 1551 on kuvaus suomalaisesta pantheonista, jumalistosta – tai epäjumalistosta. Agricola oli kuitenkin kirkonmies ja kuvauksen tarkoituksena oli ennemminkin kitkeä pakanallisia tapoja, ei jatkaa perimätietoa vanhoista jumaluuksista. Luettelossa oli antiikin jumaltaruston esikuvan mukaan kaksitoista hämäläisten ja kaksitoista karjalaisten jumalaa.

Ukosta ja ukon vakoista, kevätkylvöjen aikaan pidetyistä hedelmällisyysjuhlista Agricola sanoi seuraavaa:
Ja quin Kevekylvö kylvettin / silloin ukon Malja jootijn.
Sihen haetin ukon wacka / nin joopui Pica ette Acka.
Sijtte paljo Häpie sielle techtin / quin seke cwltin ette nechtin.
Quin Rauni Ukon Naini härsky / jalosti Ukoi pohjasti pärsky.
Se sis annoi Ilman ja Wdhen Tulon / käkri se liseis Carjan casvon.

Agricola kertoo jumalaluettelossaan Ukon puolison nimen olevan Rauni, eli hänen mukaansa Ukon vakoissa syötiin, juotiin ja tehtiin kaikenlaista häpeällistä – myös naiset humaltuivat ja jumalat rakastelivat vaimoineen ja sen seurauksena sään toivottiin olevan suotuisa kylvölle. Tämä ei kristityille sopinut: eihän sitä kunnon ihminen juonut tai nainut – varsinkaan naiset – joten Ukko sai kristinuskon Jumalan vastustajan eli paholaisen leiman.

Perkele sarvineen ja pukinkoipineen muistuttaa kuitenkin ulkomuodoltaan mm. wiccojen palvomaa, kelttiläistä sarvipäistä metsänjumala Cernunnosta, kreikkalaisen mytologian metsän, karjan ja hedelmällisyyden jumala Pania tai roomalaisten paimenten, laidunten ja luonnonäänten jumalan, Faunuksen, seuralaisia fauneja. Suomalaisten palvoma Ukko Ylijumala ja Perkele ovat siis voineet olla yksi ja sama asia, tai saman jumaluuden kaksi eri puolta. Muinaisissa uskonnoissa Jumalat eivät näet olleet vain hyviä tai pahoja – usein heissä yhdistyi niin hyvät kuin pahatkin voimat. Vähän niin kuin meissä ihmisissäkin taitaa yhdistyä. Ja nykyajan juhannusjuhlat muistuttavat kovasti Ukon vakkoja – molempia vietetään usein kosteissa tunnelmissa, syöden ja tilastojen valossa myös naiden: syntisen seksuaaliset kesäyöt näkyvät Suomessakin kevätvauvojen syntyvyydessä.

Teksti: Reetta Ranta