Aamusta päivä on pitkä

Kun seisoo rantatörmällä jo kuuden aikaan ammulla, niin väkisinkin päivästä tulee pitkä.  Kalat eivät olleet kuitenkaan nälkäisiä tarjoillessani niille aikaista matoa ja kotiin palattiin ilman saalista. 

Se oli silloin se, mutta eilen oli uusi päivä ja ahvenilla nälkä. Maltoin olla kuitenkin jämpti ja onkia vain sen verran, mitä  ahvensoppaan kahdelle tarvitaan.  Aamu on parasta, silloin ei ole liian kuumaa ja jaksaa kiertää lammen hyllyviä rantoja antoisaa onkipaikkaa hakien. On huippumukavaa tuijottaa maagisesti punaista ongenkohoa.

Luulen, että kalat tiedottavat jollain konstilla toisilleen petollisista lieroista. Siltä tuntuu, jos kala sattuu putoamaan koukusta veteen tai minä palautan liian pienen kalan uimasille takaisin, että nämä onnekkaat viestivät vaarasta lajitovereilleen.

Ei päivä ollut eilen läheskään puolessa, kun kalat olivat jo jääkaapissa ja  kalastajat lähdössä suolle. En voi jättää hillastusta väliin!

 Hilla on poimittavaa ja hyvällä hillasuolla marjoja kypsyy päivittäin. Marjastajien autoliikenne meidän syrjäisellä kylätiellä on viimeisen viikon aikana kymmenkertaistunut. Ei ihme, sillä soita on kaikkialla ja vuoden paussin jälkeen taas hyvä hillavuosi. Ei kannata kuitenkaan päästää intoaan hillakuumeeksi asti.

Nyt myrkyn lykkää, kun mustikat kypsyvät samaan aikaan. Kävin päivällä poimimassa ensimmäiset testimustikat ja leivoin piirakan. En pullataikinaan, vaikka siihen mielestäni paras mustikkapiirakka tuleekin. Murotaikina sai kelvata. 

Harmittava hidaste sattui juuri ennen piirakkataikinan tekoon ryhtymistä. Voi oli loppunut!  Pakko oli käydä ostamassa. Kauppaan mennessä seurattiin tämän nelikon kulkua.

Olivat kai Hilltop-ravintolaan menossa. Mutta voi, mahtaako rouvilla olla sisäänpääsyä tässä karvakunnossa?  Ryhmä ohjattiin hienovaraisesti heinän syöntiin ja vartomaan uuden karvan kasvua. Kuukauden kuluttua ei ole enää syytä reppanoiksi puhutella.

Voi poroparat, ette saa olla missään rauhassa. Ei meidän autotallissakaan. Piirakkatouhuissani vilkaisin ikkunasta ulos ja seurasin, miten Mies kävi käskemässä poron pois autotallista. Poro totteli, mutta Miehen tultua tupaan, poro palasi talliin.

- Ei se käy, mutisi harmistunut Mies ja lähti häätämään uudelleen. Siinä hetken seisovat vastakkain, lopulta poro kääntyi pois. Nyt autotalliin kulun estää punainen vaate.

Meidän auto oli saanut häädön paljon aikaisemmin.  Haarapääskyset tekivät sen asuttamalla viime kesäistä pesää. Nyt ne kiikuttavat pikku pääskyjen kakkapusseja ulos. 

Porot saavat toki oleskella meillä pihassa. Jaksan lapioida niiden kakkakikkareet pois, jos sattuvat vahingossa semmoiseen paikkaan papanansa lykkäämään. Pahojaan eivät ole tehneet, eikä pihassa sattuneesta syystä ole kesäkukkasistutuksiakaan, mitä vain päivänkakkaroita, vanamoita ja tiepenkoilla hirvensäärinurmea.

Aamusta on päivä pitkä. Joskus, kuten eilenkin tuntui, ettei iltaa tulekaan. Auringonlaskua en ole jaksanut aikoihin nähdä. Olen niin iltauninen. 

Aurinko pysyttelee taivaanrannalla vielä varttia vaille klo 24. Sitten se levähtää muutaman tunnin ja kipuaa näkyviin uudelleen. Yöt ovat yhä valoisia, vain muutaman tunnin hento hämärä keskiyöllä, kun taas alkaa uusi aamu ja on koko päivä aikaa keksiä jotain kivaa. Tänään on uintipäivä. Tilasinhan Temusta kesäkuulla uimapuvunkin.

Iloa kesäpäiviin!

Matka

Aamuauringon noustessa hipsuttelen paljain varpain kasteisella nurmikolla jasmiinipensaan luo. Sen tuoksu leijailee nenääni jo kaukaa. Miten se tuokaan muistoja menneiltä vuosilta. 

Kukkasiaan vasta aukovan jasmiinin tuoksu on hienostunut, mieto, mutta samalla täyteläinen.

Tämä kaunotar  kasvaa lapsuudenkotini entisellä pellolla, jonka siskoni on muokannut kauniiksi ja monimuotoiseksi kukka- ja yrttipuutarhaksi.

Aamuvirkulle puutarhakierros antaa energiaa päivään. Mustarastaat olivat jo ennen minua heränneet ja soinnuttelivat täysillä serenadejaan, ehkä viihdyttääkseen hautovia puolisoitaan, tai vain kiitollisina uudesta aamusta, kuten minäkin. 

Usein pihan kiviaidan ohi kulkiessani poimin sen vierestä kypsän ahomansikan. Olin ehkä unohtanut sen herkullisen maun, mutta tutulta se tuntui, kun mansikan suuhuni pistin.  

Paljain jaloin on ihastuttavaa astella nurmikolla.  Olin senkin aika lailla unohtanut. Eihän kivimurska tunnu mukavalta paljaan jalkapohjan alla. Mutta nurmikko, sehän suorastaan hyväilee!

 

Ei tämä kesämatka lapsuusmaisemiin suinkaan pelkkä vierailumatka ollut. 

Sisaruskatraastamme on jälleen yksi poissa ja tulin sisartani auttamaan hautajaisvalmisteluissa hieman etukäteen. Hän oli valmiiksi suunnitellut kotikutoiset hautajaiset tarjoiluineen päivineen. Suunnitelmissa kutsua saattoväki kirkosta hautaamisen ja kukkienlaskun jälkeen lapsuuskotiimme muistotilaisuuteen.

 

Sanotaan, että torstai on toivoa täynnä, mutta hautajaispäivän torstai ei siltä tuntunut. Iso muodoton möhkäle, jonka tunsin kurkussani ruumishuoneella valkoisen arkun nähdessäni, alkoi vähitellen kirkkoon kävellessä pehmetä.  Kirkon kiviportaat oli otettava varovasti. Ajattelin maallisia työntyessämme kapeasta kirkon ovesta arkun kanssa sisälle. Että osaakin olla kapea ovi!

Kohta eteen avautuva käytävä harmaine mattoineen helpotti, mutta sitten kohtasin kirkonpenkistä monet tutut silmät ja omani alkoivat sumentua, samalla tunsin saavani niistä rohkaisua.

Sitä rohkaisua ja voimien keräämistä olin saanut aimo annoksen itseeni kävellessäni puutarhassa muutamana aiempana aamuna ja vetänyt sisääni jasmiinin ja ruusujen tuoksua, sekä ihaillut värikkäiden liljojen ja koko luonnon uskomatonta kauneutta.

 

Meitä oli veljeäni saattamassa pieni joukko, perhettä ja ystäviä. Hautajaistunnelma muodostui vapautuneeksi muisteluksi ja muisteltavaa värikkäästä persoonasta riitti. Vanha rustaamani runo tiivistää  omia viime aikojen tuntojani.

Sinä tulet taivaanrannan

kirkkaimmalta tähdeltä

ja kosketat minua tuvan hämäryydessä.

Tajuan loputtomien

muistojen lämmön virtaavan itseeni

ja herään aamuun kipua tuntematta.

Kelpaisikohan tämmöinen  Repolaisen K.E.S.Ä.haasteeseen? Varpaani nauttivat kesästä ruohossa kävelemisestä.

Kesä, juhannus ja kesäpäivänseisaus

Juhannus on pian takana. Toivottavasti vietitte ja vietätte edelleen sitä leppoisissa merkeissä kaikin puolin.  Oikeastaan juhannuksen aika olisi vasta tulevalla viikolla, kuten se oli ennen kiinteänä 24. kesäkuuta. Jussin nimipäivä on sentään pysynyt 24. kesäkuuta. Minulla on oma Jussi ja seuraavankin polven Jussi, kun on Jussin poika Juha.

Meillä juhannus on sujunut mukavasti, kuten monet kymmenet juhannukset aikaisemmatkin. Sää ollut joltinen, väliin aurinkoista, väliin sadetta, ukkostakin. 

Aattona keräsin vanhalta pellolta, missä kullerot alkoivat jo lopetella kukoistustaan, niittyleinikkejä, metsäkurjenpolvia, suolaheinää, puna-ailakkeja, koiranputkia, joukkoon löysin vielä muutaman kulleron ja ojan toiselta puolen suopursun kukkivia oksia. Seitsemän kukkaa, mutta en minä tyynyn alle niitä sujauttanut, vaan kahteen isoon maljakkoon. Semmoisiin betonisiin, joita valimossani väsäsin pari kesää sitten.

 Sammakonkin näin, mutta ei haluttanut suukotella sitä. Kuitenkin hymyilytti, sillä muistin vanhan jutun, jossa pussasin rupisammakkoa ja heti kaverit heittämään huulta - Miten olisi käynyt, jos sammakosta olisi putkahtanut prinssi!!

Olisi kai siinä ollut selittelemistä juhannusyön taiaksi.

Koillismaan sää näillä minun alueillani on ollut hyvin vaihteleva. On ollut aurinkoista, mutta pilvipäiviä enemmän ja sateita ropsahtanut tiuhaan tahtiin. 

Minun pienet viljelmäni ovat pulassa, ovat hukkumaisillaan. Olisi ollut parempi istuttaa maissin sijasta riisiä. Koleus ja märkyys ovat huono yhdistelmä.

Perunasankoni, kaikki seitsemän olen pitänyt liiterin pitkälle ulottuvan räystään alla. Pettymyksekseni potun varret kasvavat vauhdilla. Ilmeisesti mustamulta on liiaksi kasvua kiihdyttävää.  Onpa minulla kuitenkin räystään alla kaunista vihreää!

Juhannusjuttuihin palatakseni, niin perinteiset tuli tehtyä. Kävin tekemässä saunavastan, mutta laiskuuttani kelpuutin vitsaspannan tilalle nippusiteen. Toimiva ja pitävä niinkin, mutta ei yhtä kaunis.

Kuitenkin vastaa valmistellessa sanomiskuntoon levisi saunaan kesäinen koivuntuoksu. Kai juuri tuoksun vuoksi viitsin alkaa vastan tekoon.

Uiminen kuuluu myös minun juhannukseeni. Nytkin piti käymäni jo aattoyönä, mutta mitä turhia, en jaksanut. Yö oli kuitenkin kaunis ja kylmä. Vain +1.5 asetta.

Korjasin uintitilanteeni käymässä aamusella polskimassa. Melko viileä oli kylpy.

Ajatella, tänään on jo kesäpäivänseisaus ja alkaa päivien vuoro lyhetä. Ns. vanhan kansan pikkukesä vaihtuu juhannuksen jälkeen isoksi kesäksi. Jos enteet paikkaansa pitävät, niin Koillismaalla isokesä tulisi olemaan lämmin, jopa helteinen, olihan tämä pikkukesä päinvastainen. Kannattanee uskoa tuo vanha viisaus.

Porot ovat päässeet hieman helpommalla kolean alkukesän takia. Karva on osin vaihtunut uuteen. Pikku vasat ovat kauniita, ei väliä onko karva punaruskea, tumman ruskea, vaiko valkoinen. Kuvan pikku vasan emoineen näin eilen uimareissulla. Aivan vitivalkoinen pikkuporo.

Kiihkeänä käy tällä hetkellä keskustelut kesän marjasadosta, nimenomaan hillan kypsymisestä. Puhuttaa myös mustikan ja puolukan marjastus, kun ulkomaalaiset marjanpoimijat eivät tulekaan.

Hilla on tupella ja paikoin yhä kukassa. 

Hillaa en ole koskaan poiminut myyntiin. Mustikkaa ja puolukkaa sen sijaan olen joskus nuorempana innoissani myynytkin. Nyt on hyvä, jos jaksan omaan pakasteeseen edes sen verran, mitä tarvitsee talven mittaan.

 

Jatketaanpa juhannuksen viettoa!

Kulleropellot ja suopursurämeet

Voikukkavainiot muuttumassa puhalluskukiksi ja jokivarren rentukat lakastuneet. Nyt on  viljelemättömien peltojen vuoro loistaa keltaisina. Mitä pohjoisemmaksi noustaan, sitä enemmän kasvaa kulleroja.

Kulleron kukinta on hehkeimmillään. Kaunis kukka, joka ei kestä kuitenkaan maljakossa, jätän ne siksi poimimatta. Seuraavana keltainen kaunotar pihoilla ja tiepenkoilla on pitkänhuiskea niittyleinikki. Niistä, puna-ailakista ja metsäkurjenpolvista teen juhannuskimppuni.

Saadakseni kullerokuvia, lähden saapastelemaan pellolle niiden kukintarunsauden keskelle, mutta siitäkään huolimatta en saa mieleisiä kuvia, en etäältä, en lähikuviakaan. Lehtien voimakas vihreä kontra kukinnon heleä keltainen hämmentävät toisiaan ja kaikki on näytöllä hieman epämääräisenä.

 

Kun harppaan pellolta metsään, tuoksuu suopursu. 

Varsinkin rämemetsiköt tuoksuvat ja maastossa on suopursujen lisäksi muutakin valkoista. Rämeillä ja korvilla kukkii yhä hilla, sekä hiukan kuivemmassa maastosta metsätähdet, täällä arkisesti vain mehtätähet.

Jos maan kosteus ei miellytä metsätähteä, se mieltyy kasvamaan tupasaran suojassa. Tupas,  ryssänpäänä tuttu pehko on alkukesän vehreydessään kaunis. Tiheässä ryssänpäämaastossa on vaikeaa kulkea. Viisasta olisi kiertää ne ja siirtyä paremmille poluille.

Tonko-ojaa lähestyessäni, maasto muuttuu reheväksi, mutta myös risukkoiseksi. Kalastajien ojanvarsipolut on umpeutuneet Enää löytää vain poronpolkuja. Kalastajat ovat ikääntyneet, etteivät enää ryteiköissä jaksa liikkua. Tässä kohtaa ajattelin itseäni. Edelliskesänä kävin ongella vain kerran ja silloinkin jouduin kesken kaiken luovuttamaan, kun onki jäi kiinni ryteikköön ja sen irrottamiseen loppui kalastusinto.

Helpompaa on liikkua ilman onkivapaa, matopurkkia ja kalapussia, vaikka se tyhjä olisikin. Myllyoja solisee kuitenkin houkuttelevasti ja sen vesi on kirkasta ja kylmää, mutta nuo rannat! 

Onneksi on ojan yli silta, jonka ylitys lyhentää roimasti matkaa vaaran rinteelle, jonne sitten aikanaan, kun mustikat kypsyvät.

Kesä tuli

Kesä tuli ja joelle rentukat.  Joen matala uoma hehkuu keltaisena. Renntukkamerta oli ihan pakko käydä katsomassa.

Mesimarjakin kukkii, kuten joka kesä, mutta harvoin olen päässyt kypsiä mesimarjoja maistelemaan. Ei ollenkaan joka kesä.

Kukkii myös hilla ja mustikka. 

Minä aion mullata mullata perunani. Lisään multaa kaikkiin 7 ämpäriin, jotta on tilaa mukuloilla kasvaa.

Ja sen jälkeen Pärjänjoelle kalalle!

Hienoa kesää ihanat blogiystävät, kommentoijat ja muutoin vain vierailulle pistäytyjät.  Onni yksillä, mutta kesä kaikilla!

Viime tipassa

 Ehdin sittenkin Kristiina K:n toukokuun haasteen kimppuun. Myönnän auliisti, että jäi hilkulle. Syystä, ettei minulla ole ollut mitään projekteja, Teen tikusta sellaisen ja lähden kuljettajani kanssa autoretkelle pitkin ja poikin seudun sorateitä.  Varmasti löytyy kuvattavaa, jos ei muuta, niin poroja,

Kun omassa pihassa on vuosi sitten istutettu pikkuinen tuomi, eikä sillä yhtään kukkaa, niin matkan aikana otin varmaan parikymmentä tuomikuvaa. Taitoin metsätuomesta jopa oksan nuuhkiakseni tuoksua oikein kunnolla. Minun mielestäni tuomi tuoksuu hyvälle.

Yllätyin, miten paljon joka puolella oli tuomia, isoja sekä pieniä puskia. Suurimmalla osalla kukkatertut vasta puolittain auki.

Vanhat rakennukset ovat olleet kiinnostukseni kohteita aina. Tätä taloa olen kuvannut jo 23 vuoden ajan  ja seurannut sen hajoamista. Nyt kuljin talon ympäri ja ihastuin pihapiiriin. Se on viehättävä edelleen, vailla mitään istutuksia ollut ilmeisesti aina, mutta siellä kasvaa kaunis pihlaja, muutama tuomi, monta pikku kuusta. Isoja sekä pieniä koivuja, sekä villivadelmia ja mustikka kukkii valtoimenaan.

Talossa ei ole mitään ehjää. Sen alamäkeä on avustettu hajottamalla paikkoja. Minua pihassa seisoessani puhutteli mennyt aika. Mitä on tämän kodin asujille tapahtunut?

Ennen kuin jäin vanhan talon pihaan maailman menoa ihmettelemään, pyysin kuljettajaani ajamaan Näköalatien kautta. Se soratie on mutkista tehty. Kaiteita tien molemmin puolin pitkät pätkät.  Monet kyläläiset ovat saaneet nimikkomutkan, kun ovat ajaneet tieltä ulos. Vauhdikkaalla menolla vatsan pohjasta ottaa ilkeästi.

Tämän tien kuljin kauan kauan sitten kävellen. Silloin oli heinäkuun lämmin yö ja hämäräkin ehti tulla, ennen perille pääsyäni. Kettujen raaka huutaminen pelotti. Monesti mietin jättää jenkkikassini jonkun kuusen juurelle ja pyytää hakemaan se seuraavana päivänä.  Jättämättä jäi, sillä arvelin, etten tunnistaisi paikkaa, mihin kassini jätin.  Yhtään autoa ei koko matkan aikana mennyt ohi ei tullut vastaan.

Nyt sen sijaan oli tiellä liikennettä.

Pitkä nousu madeltiin porojen perässä. Ei niitä voinut hoputtaa, olisivat yrittäneet kaiteiden yli ja loukanneet koipiaan.

 Poron aivoituksia on mahdoton ymmärtää. kun tämä suora aukeni, näin oikealla puolen pellolla ison porotokan, useampia kymmeniä poroja, paljon vasojakin. Auton äänen kuullessaan joku poro äkkäsi lähteä juoksemaan tietä kohti ja perään kaikki muutkin.

Pysähdyimme odottelemaan porojen siirtymistä tien toiselle puolen. Totta kai kun auto pysähtyi porotkin pysähtyivät. Kiire loppui, mutta miksi lähtivät pellolta noin vain metsään.

 

Tie seurasi paikoin Iijoen kaunista rantaa.   Pellot olivat monin paikoin voikukkavainioita, aivan kauttaaltaan keltaisina. Kevät on hullaannuttavan kaunis ja niin värikäs.

En laskenut, miten monta kertaa kuljettajani pysäytti ja jaksoi odottaa hoputtamatta. Tällainen jopa  puolipilvinen sunnuntai muuttui aurinkoiseksi ja kotiseuturetkeily, vaikka vaan autoillen voitti tavallisen arkipuuhastelun. 

Ja toisekseen - kotityöt eivät karkaa.

Toukokuu loppuu tänään. Koillismaalla se on ollut muutamia päiviä lukuun ottamatta kolea ja kuiva.

Ehkä kesäkuu tuo muutoksen.

Hyvää kesän alkua!

Toukokuinen yö

Tuijotan makuuhuoneen laipioon ja minusta tuntuu, kuin se tuijottaisi ikävällä tavalla takaisin. Varsinkin laipiossa oleva maaliläiskä virnistelee.

Tämä on taas niitä öitä, jotka on jaksettava aamuun. Entuudestaan tiedän, että ylösnousun aikaan olo tuntuu kaksin verroin uupuneemmalta, mitä iltayöstä nukkumaan mennessä.

Iso määrä ajatuksia vaeltaa pääkoppani läpi, joista jokainen osaltaan on estänyt uneen vaipumisen. Tämän tästä on pakottava tarve kääntää kylkeä tai vähintään kääntää tyyny toisin päin. Pienen helpotuksen antaa sen viileämpi puoli poskea vasten. Samalla kuitenkin sisimmässäni syytän tyynyä, kuin se olisi vikapää, että soittaa minulle väärää unilaulua ja lisää näin levottomuuttani.

Ajankulun siirryttyä pikkutunneille yö kietoutuu tiiviimmin ympärilleni. Ehkä se istuu sänkyni laidalla ja nostaa esiin vanhoja, liki unohtumaan päässeitä murheita mieleni puitavakseni. Olo ei tunnu ruusuiselta, eikä uni tohdi lähestyä minua.

Verhottomasta ikkunasta näen toukokuun valoisan yön. Puiden latvukset eivät heilu ja tuuli uinuu Pohjan akkansa kainalossa. Vilkaisen kattoon heijastavan digikellon näyttöä. Lukemat 02.05 ja vieressä + 0.2.

Äkkiä saan itseeni eloa. Minua ei pidätellyt mikään, kun kapsahdin petiltä ylös. Kiersin ulko-oven lukosta ja sujautin jalkani portaalla oleviin saappaisiin. Taivas, miten kylmät ne olivat.

Pian seisoin pihalla reiteen asti ulottuvassa t-paidassa ja vihreissä kumisaappaissa. Yön viileys tuntui iholla ihanalta, samalla kun täydellinen hiljaisuus lumosi mielen. Linnutkin olivat nukkumassa. Hetkessä oma turhautumiseni unettomuudesta oli mielestä pois pyyhitty. Paskassa yössä oli jotain täydellisen ihanaa.

Kun hieman toinnuin, avasin ripeästi vajan oven ja kannoin kaikki viisi pelakuutani uhkaavalta pakkaselta suojaan.

Muistin kyllä, miten koko kevään olin itselleni ja blogissanikin maininnut, etten hanki kukkasen kukkaa, enkä kylvä siemenen siementä tänä kevääni, vaan kuinka kävi.

Edellisviikolla Tokmannin puutarhan ovella oli valtavasti pelakuita kirkuvan punainen hintaleima 2€ ruukkujen kyljissä. Hellyin ja osti viisi kpl jo kauniisti kukassa olevia pelakuita. Sunnuntaina istutin kukat isompiin astioihin ja jätin vajan seinustalle. Nyt ne olivat vaarassa.

Maissin siemenet ovat toinen asia, mitä ostin. Jospa kukka- ja siemenostokseni jäävät näin vähiin.

Tyytyväisenä itseeni palasin satuhetkestä sänkyyni. Tietenkään ei uni tullut ja klo 4 ja jotain nousin keittämään kaakaota. Aurinko oli noussut ja ehtinyt kivuta Kärryn yli. Linnutkin olivat heränneet, mutta en jäänyt ikkunasta pihaa katsomaan, josko oli muitakin liikkeellä. Menin toistamiseen peittoni alle. Laskin lampaita, pääsin yli neljänsadan, sitten sekosin, kun satuin vilkaisemaan pakkaslukemia. Ne olivat -1,5!

Tyytyväisyyttä tuhisten vedin kroppani kippuraan ja ajattelin pelakuita. Nimesin ne, viisi pojan nimellä ja yksi tytön. Vahingossa joukkoon oli eksynyt yksi vaaleanpunainen. Voi olla, että kiinnyn eniten siihen.

Ehdin nukahtaa, ennen kuin mies kysyi puoli seitsemältä.

-Joko sitä katiskoille pitäisi lähteä?

 

 Tässä minun toukokuun toimintaani. Linkitän tämän Repolaisen melko kinkkiseltä tuntuvaan haasteeseen Toukokuun toimintaa

Hepskuta keikkaa. Toiminnallista toukokuuta!