Olifantilla oli blogissaan hauska joulukalenteri. Kalenterin tekstiin oli piilotettu laulujen sanoja ja lukijat saivat arvuutella, mikä ja kenen biisi oli kyseessä. Yllätyin iloisesti kun huomasin, että kaikki kappaleet oli Eppu Normaalin lauluja. Juha Torvinen ja Martti Syrjä oli aikanaan koulukavereitani ja silloin tällöin näen nykyäänkin kylillä Eppujen jäseniä, viimeksi oli Martti Syrjä paikallisessa Prismassa ostoksilla samaan aikaan kuin minäkin. Tuli siinä todistettua sellainen yllättävä seikka, että julkisuuden henkilöilläkin on tapana syödä.

Olifantin joulukalenterin toisena osiona oli kalenterin kuvat, jotka oli levyjen kansia. Se puoli meni minulla ihan metsään, mutta onneksi kanssakilpaiijoilla riitti tietoa niistäkin asioista, niin tuli vastaukset kaikkiin kalenterin kysymyksiin.

Menestyin kalenterikisassa sen verran hyvin, että sain palkinnoksi Miika Nousiaisen Juurihoito -kirjan sekä pari kerää kaunista lankaa. Paketissa oli mukana myös kiva kortti. Paketti tuli perille jo jokin aika sitten ja nyt sain vihdoin tallennettua kuvan voitostani tänne blogiinikin. Tuhannet kiitokset Olifantille kisan järjestämisestä sekä saamastani palkinnosta! Ja onnittelut myös muille voittajille!

- Eilen kysyin, että tiedätkö mikä päivä tänään on ja se on nyt aika selvittää, sanoi Hilma.

- Tottakai minä sen tiedän, vaikka eilen luettelinkin leikilläni eri viikonpäiviä. Tänään on tietysti jouluaatto, vastasi Väinö.

- Niin on! Hyvin tiedetty, kehui Hilma.

- Tiedätkö mitä, aloitti Väinö ja hänen ilmeensä muuttui vakavammaksi.

- Tiedän, vastasi Hilma, vaikkei Väinö ollut edes ehtinyt sanoa, mitä hänellä oli mielessä.

- Minusta tuntuu ihan samalta, jatkoi Hilma: - Minäkin odotin joulua ihan innoissani, mutta nyt kun on jouluaatto, onkin mieleni jotenkin alakuloinen. Oikeastaan toivoisin, että jouluun olisi vielä aikaa ainakin viikko tai pari. Meillä on ollut niin mukavaa yhdessä, kun olemme odottaneet joulua ja nyt se kaikki on ohi.

Huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Tontuilla oli mieli maassa. Kummallista.

- Mutta pitääkö sen kaiken olla ohi? Mitä jos vietetäänkin tästä lähtien aina aikaa yhdessä? Mitä jos odotetaan yhdessä jokaista uutta päivää? Minä olen viime aikoina miettinyt, että olisi tosi mukavaa, jos sinä ryhtyisit minun tonttumuorikseni, sanoi Väinö vähän arastellen.

- Niinkö? Ja minä kun olen viime aikoina ajatellut, että kaikista maailman tontuista sinä Väinö olisit varmasti kaikkein sopivin minun tonttu-ukokseni, sanoi Hilma.

Yhtäkkiä kaikki alakuloisuus oli kuin pois pyyhkäisty. Tonttujen mieli oli taas iloinen ja niin he päättivät lyödä hynttyyt yhteen.

- Eiköhän keitetä kahvit ennen kuin lähdetään Tonttulaan joulun viettoon, sanoi Väinö ja laittoi kahvipannun tulille.

Vähän myöhemmin Väinö ja Hilma käveli polkua pitkin kohti Tonttulaa. Polku oli aika kapea, mutta hyvin he siihen sopivat rinnakkain. Polulla käveli luultavasti kaksi maailman onnellisinta tonttua. Väinö ja Hilma pysähtyi hetkeksi. Oli aivan hiljaista. Puhdas valkoinen lumi peitti maiseman. Tonttujen edessä oli uskomattoman kaunis maailma.

- Hyvää joulua Hilmaseni, kuiskasi Väinö hiljaa.

- Hyvää joulua sinullekin Väinö-kulta, kuiskasi Hilma takaisin.

Yhdessä he toivoivat sisimmässään täydestä sydämestään hyvää ja rauhallista joulua ihan jokaiselle. Tunsitko sinä heidän toiveensa lämpimänä läikähdyksenä sydämessäsi?

-Nyt on aika selvittää, mikä se on, joka on joulukuussa, muttei missään muussa kuussa, sanoi Hilma.

-Tietenkin joulu! sanoi Väinö innoissaan.

-Niin on ja sen lisäksi j-kirjain on ainoastaan joulukuussa, sanoi Hilma.

- Tämän päivän arvoitus kuuluu näin: Tiedätkö mikä päivä huomenna on, kysyi Hilma.

- Huomennako? Tiistai? Tai perjantai? alkoi Väinö arvuutella.

- Hys, hys. Ei saa arvata vielä, vaan vasta huomenna, sanoi Hilma.

Hilma ja Väinö kuului tänä vuonna Tonttulan joulukuusen koristeluryhmään. Kuusi kannettaisiin kohta sisään, joten Hilman ja Väinön oli aika lähteä Tonttulaan. Tonttulassa oli jo vuosia ollut perinteenä kirjoittaa kaikkien koristeluun osallistuvien nimet pienille lapuille, jotka laitettiin tonttulakkiin. Joulumuori toimi sitten onnettarena ja nosti myssystä yhden lapun. Se tonttu, jonka nimi lapussa luki, sai kunnian pujottaa latvatähden paikalleen. Vaan kuinkas tällä kertaa kävikään? Joulumuori nosti myssystä vahingossa kaksi lappua, sillä Väinön ja Hilman nimilaput oli tarttuneet toisiinsa kiinni.

Hetken hämmennyksen jälkeen kuusen viereen tuotiin kaksi tuolia. Hilma ja Väinö nousi tuoleille seisomaan. Väinö taivutti kuusen latvaa ja Hilma sujautti latvatähden paikalleen.

- Hilma ja Väinö on hyvä tiimi, sanoi joulumuori tonttujoukon taputtaessa innokkaasti käsiään.

Kun kuusi oli koristeltu, tontut nauttivat glögiä ja pipareita ja lauloivat sitten yhdessä joululauluja. Vasta myöhään illalla palasivat Väinö ja Hilma koteihinsa. Ennen nukkumaan menoa Väinö söi vielä muutaman piparkakun. Ja sitten vielä muutaman lisää.

- Eiköhän aloiteta piparkakkujen leipominen, ehdotti Hilma

Hän oli tehnyt illalla piparkakkutaikinan valmiiksi ja tuli nyt Väinön luokse leipomaan. Väinö innostui ja otti kiireesti esiin piparkakkumuotit, kaulimen ja uunipellit. Hädin tuskin oli ensimmäiset piparkakut nostettu pellille, kun Väinö kysyi, voiko maistaa taikinaa. Väinön mielestä piparkakkutaikina oli yhtä hyvää kuin valmiit piparkakutkin.

- Ota nyt sitten pieni nokare, lupasi Hilma                         .

Väinö otti pikku nokareen taikinaa. Ja toisen nokareen. Ja kolmannen.

- Meinaatko sinä syödä kaikki piparit taikinana? kysyi Hilma.

- Sinähän sanoit, että voin maistaa pikku nokareen, enkä ole ottanut yhtään isoa nokaretta, Väinö puolustautui.

Hilmaa nauratti. Väinö oli mahdottoman perso piparkakkutaikinalle, mutta Hilma olikin ollut kaukaa viisas ja tehnyt taikinaa tupla-annoksen. Ei siis haitannut, vaikka Väinö söikin taikinaa, kyllä siitä riitti valmiita pipareitakin varten.

-Kuinkas se sitten on, millaista ruokaa voi syödä sekä kuussa että maassa? kysyi Hilma.

-Tähden muotoisia piparkakkuja, ehdotti Väinö.

-Ehkä niitäkin, mutta kuumaa ruokaa voi syödä kuussa ja maassa, sanoi Hilma. -Huomiseen mennessä saat miettiä, mikä se on, joka on joulukuussa, muttei missään muussa kuussa.

Joulumuori oli edellisenä päivänä antanut Väinön ja Hilman mukaan piparkakkuja ja rusinapullaa ja pyytänyt viemään ne Erakkotontulle.

- Mennäänkö Erakkotontun luo saman tien, niin ehditään takaisin ennen kuin tulee pimeää, ehdotti Väinö.

- Mennään vaan, tosin minua vähän pelottaa, vastasi Hilma.

- Pelottaa? Miksi ihmeessä? Erakkotonttuhan on ihan mukava, ihmetteli Väinö.

- Niin onkin, tosi mukava, mutta se hänen kotiluolansa on niin jännittävä, sellainen pimeä loukko. Minä aina pelkään, että lepakko lentää siellä niskaani tai katosta putoaa hämähäkki päähäni, sanoi Hilma ja kylmät väreet riipivät hänen selkäpiitään.

- Ei kai siellä niin voi käydä. Sitä paitsi sinun ei tarvitse olla huolissasi, minä pidän sinusta huolta, sanoi Väinö.

Tontut lähtivät matkaan. Väinön teki mieli sanoa, että häntäkin vähän pelotti Hilman kysymä arvoitus puun takana piileskelevästä valkoisesta otuksesta. Voisiko puun takana olla kummitus, Väinö mietti, vaikka tiesi, ettei kummituksia ole olemassakaan.

Väinö ei kuitenkaan maininnut pelostaan mitään, vaan sanoi huolettomaan tyyliin: - Voisitko tässä matkan aikana kertoa, mikä se valkoinen on, joka piileskelee puun takana. Minä mietin sitä pääni puhki, mutta en keksinyt vastausta. Ajattelin, että se voisi olla vaikka riekko tai kana tai naali, mutta tuskin ne puun takana piileskelee.

- Ei ne tosiaan puun takana piilottele, mutta ujo piimä siellä kyllä on, sanoi Hilma.

Väinö huokaisi helpotuksesta, arvoituksen vastaus olikin ihan hassu eikä ollenkaan pelottava.

Erakkotonttu on ikivanha tonttu, joka yleensä asuu Tonttulan perimmäisessä peräkamarissa. Silloin tällöin Erakko haluaa kuitenkin olla ihan ypöyksin. Silloin hän muuttaa joksikin aikaa asumaan kotiluolaansa, jonka hän on kaivanut valtavan puun juurelle. Oikeastaan luola on ihan kodikas ja mukava, vähän vain pimeän puoleinen, koska siinä ei ole ikkunoita lainkaan, pelkkä ovi vain. Luolaa valaisee katosta roikkuva suuri myrskylyhty.

Hilma painautui Väinön kylkeen, kun he saapuivat Erakon ovelle. Erakko ilahtui nähdessään Hilman ja Väinön. Vaikka Erakko viihtyi alkeellisissa oloissa, ei hänenkään suunsa tuohesta ollut, kyllä hänellekin rusinapulla maistui.

Koko kolmikko istui pöydän ääreen rupattelemaan. Erakko kertoi nuoruudestaan ja siitä kuinka hän ennen Tonttulaan saapumistaan oli työskennellyt metsätöissä ja kaatanut valtavia puita justeerilla ja tasapainoillut tukkien päällä tukin uitossa. Oli hän jonkin aikaa ollut myös kokkina laivalla. Se oli hurjaa touhua, kun myrskyssä piti kattilat saada pysymään hellalla. Niiltä ajoilta oli muistona katosta roikkuva myrskylyhtykin.

Ulkona oli jo melko hämärää, kun Väinö ja Hilma lähti kotimatkalle.

- Eihän siellä nyt niin kovin pelottavaa ollut, vai mitä? kysyi Väinö.

- Ei niin. Erakko kertoi niin mielenkiintoisia tarinoita, etten minä edes muistanut pelätä, nauroi Hilma. -Tiedätkös muuten, millaista ruokaa voi syödä sekä kuussa että maassa, Hilma kysyi.