asiaa tai ei

Kunnon ihmistä voi kunnioittaa yhtä paljon kuin hyvää hevosta.

August Pyölniittu (1887-1979)

”Paimion viisas”

Nämä kymmenen teosta ovat olleet SKS:n verkkokaupassa maaliskuun myydyimpiä.

1. Etymologian etymologia
2. Ilmarinen 1941
3. Pelastakaa talot!
4. Suomalainen mytologia
5. Kirjeitä läsnäolosta
6. Taivasta vartioivat naiset
7. Empiirinen kirjallisuuden ja lukemisen tutkimus
8. Kirje Buddhalta – Länsimaisen filosofian buddhalainen historia
9. Yksisarvinen
10. Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa

*** ***

Jos poimisin tuosta luettekosta jotain luettavakseni, niin etymologian etymologia vaikuttaa kiinnostavalta. Ilmarisesta tuskin enemmälti välitän, vaikka onkin yhden isosetäni hauta. Olen ollut mukana talojen pelastamisyrityksissä, joten saattaisin lukea, mitä Ida ja Riina asiasta kirjoittavat. Martti Haavion Suomalainen mytologia voisi kelvata iltalukemiseksi. Naisten kirjeet läsnäolosta laistaisin ja ehkä taivasta vartioivat lotatkin, joskin kaikki kunnia säälotille. Kirjallisuuden ja lukemisen empiirinen tutkimus – mikä ettei, mutta länsimaisen filosofian buddalainen historia ei erityisemmin, eikä Yksisarvinenkaan. Elias Lönnrotin pitkä varjo kiinnostaa, sillä monet valtakunnan kipsipäistä ja kunniapyhimyksistä kaipaavat kunnollista tuuletusta, kuten nyt Sammatin poika Irma Sulkuselta.

On kaksi totuutta, joihin ihmiset eivät tule koskaan uskomaan: ensimmäinen on se, että emme tiedä mitään, toinen se, että emme ole mitään.

Ciacomo Leopardi

Äskettäin on lastenkirjailija Liisa Louhela keksinyt pasifisti Arndt Pekuriselle WSOY:n julkaiseman kuvitteellisen elämän. Tästä näköjään kaupallisesti tuottoisalle kirjalliselle lajityypille, elämäkertaromaanille, en ole suopea enkä lue niitä, joskin olen tutustunut niihin.

Erno Paasilinnan teoksen Rohkeus: Arndt Pekurisen elämä ja teloitus olen lukenut ja lähettänyt hänelle kiitoksen kirjasta kustantajan kautta, koska halusin olla rasittamatta häntä suoralla kontaktilla. Paasilinna kuoli syöpään parin vuoden kuluttua kirjan ilmestymisestä.

Askaisten Ritaripuistossa on muistolaatta Mannerheim-ristin ansainneelle kapteeni Pentti Valkoselle, joka määräsi pasifisti Arndt Pekurisen ammuttavaksi Suomussalmella 5. marraskuuta 1941 Pekurisen kieltäydyttyä tarttumasta aseeseen toistuvista käskyistä huolimatta. Luulen, ettei kukaan Pekurisen elämästä aidosti kiinnostunut innostu hänestä romaanihenkilönä.

On ihmisiä, jotka omilla valinnoillaan altistuvat uskonnollisesti manipuloitaviksi ja monin tavoin hyväksikäytettäviksi, mutta on myös ihmisiä, jotka tahtomattaan joutuvat hengellisen väkivallan kynimiksi. Puhutaan jopa ihmiskaupasta, jolla viitataan tilanteisiin, joissa henkilöä kontrolloidusti alistetaan joidenkin päämäärien toteuttamiseksi.

Teologia.fi-sivustolta (4.2.2026) luin oikeuspsykologi, psykoterapeutti Pia Puolakan artikkelin ”Hengellinen väkivalta, kulttien aika ei ole ohi”, mistä tässä muutamia ajankohtaan liittyviä huomioita. Pia Puolakka kysyy, mitä hengellinen väkivalta oikeastaan on, ja vastaa: ”Hengellisellä väkivallalla tarkoitetaan kaikkea uskonnollisuuteen tai hengellisyyteen kietoutunutta painostusta, manipulaatiota tai kontrollia, joka loukkaa ihmisen vapautta, koskemattomuutta, itsemääräämisoikeutta tai ihmisarvoa. Se voi näyttäytyä esimerkiksi Jumalan nimissä esitettynä uhkailuna, yhteisöstä eristämisen pelolla ohjailuna tai opillisina vaatimuksina, jotka rajoittavat yksilönvapautta eivätkä salli kyseenalaistamista. Se voi olla myös sukupuoli- ja seksuaali-identiteetin rajoittamista, arkisten valintojen määräämistä – ja joskus silkkaa väkivaltaa: fyysistä, psyykkistä tai seksuaalista.”

Hengellinen väkivalta voi hänen mukaansa olla myös vaikeasti tunnistettavaa. ”Monet ymmärtävät väkivallan luonteen vasta vuosien jälkeen – usein vasta silloin, kun yhteisö on jo heikentänyt heidän sosiaalista, taloudellista tai psyykkistä itsenäisyyttään.”

Pia Puolakka mainitsee myös ei-uskonnolliset kulttimaiset yhteisöt, jotka toimivat uskonnollisten yhteisöjen tavoin ja joille on ominaista tiivis hierarkia, vahva identiteetti ja ulkopuolisten maailmankuvien jyrkkä kyseenalaistaminen. Tällaisina korkean kontrollin yhteisöinä hän mainitsee mm. hyvinvoinnin ja henkisyyden liikkeet, joissa opettajan auktoriteetti voi olla lähes rajaton; poliittiset kuplat ja ideologiset liikkeet, jotka tarjoavat yksinkertaisia totuuksia monimutkaisiin ongelmiin; yrityskulttuurit, joissa työnantaja ohjaa myös työntekijän yksityiselämää; verkoissa toimivat ryhmät, jotka tarjoavat identiteettiä ja yhteisöllisyyttä lojaalisuuden vastineeksi. Näiden yhteisöjen hengellisyyttä muistuttava merkitysrakenne – lupaus pelastuksesta, paremmasta minästä tai eksklusiivisesta tiedosta – voi korvata perinteisen uskonnollisen opin.

Ahmaisin eilen iltalukemisena, ties monennenko kerran, Albert Camusin Sivullisen. Tykkään lukea ohuita kirjoja. Uudeksi iltalukemiseksi valitsin, ties monennenko kerran, Camusin Putoamisen. Etsiessäni myös Herman Hessen Arosutta löysin hyllystäni Peter Camenzinin, Hessen esikoisteoksen vuodelta 1904, nimimerkki ER:n suomentaman, Porvoossa 1908 painetun ja vanhuuttaan niin haurastuneen, etten raaskinut veistellä sivuja auki.

Dosentti Matti Hyvärinen kirjoittaaTieteessä tapahtuu -lehden numerossa 2/2025 narratiivin käsitteestä. Hänen mielestään narratiivi on tieteen epämääräinen muotisana, josta kukaan ei tiedä, mitä se oikeastaan merkitsee. Hän ehdottaa sanan hylkäämistä. Hän ei koe kohdanneensa ainuttakaan tieteellisesti uskottavaa selitystä sille, mihin narratiivia tarvittaisiin, koska voitaisiin puhua ihan vain suomeksi kertomuksista, ja kaikki tietäisivät silloin, mistä on kyse. Eräänä esimerkkinä hän käyttää Presidentti Alexander Stubbin haastattelua Ilta-Sanomissa 1.11.2024:

”Kiinahan korostaa paljon sitä, että se ei ole suurvalta Yhdysvaltojen tapaan, vaan se on suuri valta. Siihen yhdistyy aika usein ajattelua, että he ovat yhä kehittyvä valta. Yritin siihen tuoda narratiivia, että tällä hetkellä maailman kaksi suurvaltaa ovat Yhdysvallat ja Kiina. Jokaisella suurvallalla on aina oma vastuunsa, Stubb sanoi” (kursiivi lisätty).

Hyvärinen toteaa, että Stubbin viesti on sinänsä selkeä, mutta mitä kummaa keskellä touhuava termi narratiivi tarkoittaa? ”Missään kohdassa lausuntoa esillä ei ole kertomusta, ei sinne päinkään. (- – -) Olisi tarkempaa sanoa, että Stubb yritti tuoda keskusteluun ajatusta, näkemystä tai näkökulmaa, mutta ”narratiivi” otti silti paikan.”

Tieteessä tapahtuu -lehti siirtyi joitakin vuosia sitten kokonaan verkkoon ja sieltä on Hyvärisenkin perustavanlaatuinen teksti luettavissa.

Tunnistin lukemani perusteella hyvin saksanjuutalaisen Hannah Arendtin ajatukset hänestä tehdystä tunnin mittaisesta filmatisoinnista (Areena). Hänen suomennetut teoksensa ja elämäkertansa ovat kiinnostavinta, mitä aikapäiviin olen lukenut. Hänen sakeassa tekstissään totalitarismin synnystä on kyllä uuvuttavaa polveilua, joka pitää vain voittaa. Totalitarismin synnyn (alkuteos 1948) on suomentanut Matti Kinnunen (1. p. 2013).

Elämäntyönsä Hannah Arendt aloitti filosofina päätyäkseen politiikan teoreetikoksi. Melkoista hämmennystä aiheutti – aiheuttaen yhä – hänen 1963 julkaistu (2016 suomeksi ilmestynyt) teoksensa Eichmann Jerusalemissa, raportti pahuuden arkipäiväisyydestä, missä hän kuvaa juutalaisten kuljetuksista keskitysleireille vastanneen Adolf Eichmannin, jonka ei nähnyt mahtuvan perinteisiin käsityksiin läpeensä pahasta ihmisestä. Kirjan ovat suomentaneet Jouni Tilli ja Antero Holmila.

Minua tosiaankin ällöttää itsenäisyyspäivän juhlinnan kehityssuunta vakiokuvioineen. Melkein päivittäin näemme televisiosta todellisen sodan jälkiä kaikessa raakuudessaan, mutta täällä vielä kehdataan marssia sotisovissa liput liehuen kirkon ja armeijan kliseitä toistellen ja sotilas-arvoja ja ritarimerkkejä jaellen.

Itsenäisyyspäivinä televisiossa esitettävästä elokuvasta Tuntematon sotilas on aika ajanut ohi. Suurin osa elokuvassa ja Väinö Linnan sotakirjassa käytetyistä sutkauksista oli jo syntyjään vanhoja, ja nykysotiin verrattuna tarina on kertomus seikkailuhenkisestä velikultien sotapolusta.

Presidentin vastaanotosta on muodostunut megalomaaninen muotikatselmus, joka mauttomuudessaan hakee vertaistaan. Se ei ole vielä kehittynyt loppuunsa, sillä siitä puuttuu kattava kansanäänestys ja muotikukkojen edustaman raadin arvovaltainen mielipide, mutta formaatteja farssille on.

On yks hailee, mitä Sanna-Marinilla on päällään.

Sotaveteraaneja älkäämme unohtako.

Kommentoin toisaalla eräässä blogissa: ”Hannah Arendt on mm. teoksissaan Totalitarismin synty ja Eichmann Jerusalemissa tutkinut pahuuden arkipäiväisyyttä, minkä ilmentymänä esimerkiksi elokuvassa Auschwitzin keskitysleirin komentajasta ja hänen vaimostaan nähdään pariskunta vaalimassa unelmakotiaan ja puutarhaansa tuhoamisleirin vieressä. 

Hannah Arendt osoittaa kouriintuntuvasti teoksissaan, että kansallissosialistisen ja muun totalitaristisen järjestelmän ylläpitäjinä toimineet eivät pääasiassa olleet luonnostaan poikkeuksellisen pahoja ja verenhimoisia, vaan arkipäiväisiä, pöyristyttävästä työstään ja perheestään säntillisesti huolehtivia ihmisiä.

Buchenwaldin keskitysleirimuseossa näin leirin komendantin vaimon askartelemia lampunvarjostimia, jotka oli tehty tatuoidusta ihmisnahasta.”