Philadelphia Eagles
| Philadelphia Eagles | |
|---|---|
 |
|
| Lempinimet | The Birds The Iggles |
| Perustettu | 8. heinäkuuta 1933 |
| Entiset nimet |
|
| Kotikenttä |
|
| – kapasiteetti | 67 594 |
| – kaupunki | Philadelphia, Pennsylvania |
| Sarja | NFL |
| Konferenssi | NFC |
| Divisioona | NFC East |
| Tunnuslaulu | Fly, Eagles Fly |
| Maskotti | Swoop |
| Värit | vihreä, valkoinen, musta, hopea |
.png) |
|
| Omistaja | Jeffrey Lurie |
| Toimitusjohtaja | Howie Roseman |
| Puheenjohtaja | Don Smolenski |
| Päävalmentaja | Nick Sirianni |
| Saavutukset | |
| Liigamestaruudet | 4 (1948, 1949, 1960) |
| Super Bowlit | 2 (2017, 2024) |
| Konferenssin mestaruudet | 6
|
| Divisioonan mestaruudet | 18
|
| Liigahistoria | |
| Ennen NFL:ää | American Football League (1960–69)
|
| NFL aloitusvuosi | 1933 |
| Divisioonahistoria |
|
Philadelphia Eagles on vuonna 1933 perustettu amerikkalaisen jalkapallon ammattilaisjoukkue, jonka kotipaikka on Pennsylvanian Philadelphiassa. Philadelphia Eagles pelaa National Football Leaguen NFC-konferenssissa.[1] Eagles pelaa kotiottelunsa Lincoln Financial Fieldillä.[2]
Phildelphia Eagles on voittanut kolme liigamestaruutta vuosina 1948, 1949 ja 1960. Myöhemmin seura on voittanut Super Bowlin kaksi kertaa kausilla 2017 ja 2024.[1] Seurassa ovat pelanneet muun muassa Steve Van Buren, Chuck Bednarik ja John Madden.lähde?
Seuran omistaja on Jeffrey Lurie. Philadelphia Eagles oli vuonna 2023 Forbesin listauksessa maailman 16. arvokkain urheiluseura 5,8 miljardin dollarin arvolla.[3]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perustaminen ja varhaiset vuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Philadelphia Eagles on ollut kaupungin instituutio perustamisestaan lähtien vuonna 1933, jolloin syndikaatti, johon kuuluivat myöhäinen Bert Bell ja Lud Wray, osti entisen Frankford Yellowjackets -franchisingin 2 500 dollarilla.[4]
Vuonna 1941 tapahtui ainutlaatuinen vaihto Philadelphia Eaglesin ja Pittsburgh Steelersin välillä: joukkueet vaihtoivat kotikaupunkinsa, ja Alexis Thompson tuli Eaglesin omistajaksi. Vuonna 1943 Philadelphia Eagles ja Pittsburgh Steelers yhdistettiin yhdeksi kaudeksi toisen maailmansodan miehistöpulan vuoksi. Joukkuetta kutsuttiin sekä Phil-Pittiksi että Steaglesiksi. Eaglesin Greasy Neale ja Steelersin Walt Kiesling toimivat yhteispäävalmentajina, ja joukkue sijoittui 5–4–1.[4]
Greasy Nealen aikakausi ja ensimmäinen kulta-aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Laskien mukaan vuoden 1943 kauden, Neale valmensi Eaglesia 10 kautta ja johdatti joukkueen ensimmäisiin merkittäviin menestyksiin NFL:ssä. Tähtipelaajiin kuuluivat tulevat Pro Football Hall of Famen jäsenet: juoksupelaaja Steve Van Buren, center-linebacker Alex Wojciechowicz, end Pete Pihos ja vuodesta 1949 lähtien center-linebacker Chuck Bednarik.[4][1]
Eagles dominoi liigaa kuuden kauden ajan: se sijoittui toiseksi NFL Eastern -divisioonassa vuosina 1944, 1945 ja 1946, voitti divisioonan mestaruuden 1947 ja sitten perättäiset shutout-voittoja mestaruusotteluissa vuosina 1948 ja 1949.[4][1]
1950-luvun jälleenrakennus ja kuiva kausi 1970-luvulle
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eagles taantui hitaasti peräkkäisten mestaruuksien jälkeen. Loukkavamma-aalto päätti Eaglesin dominanssin, ja vuoteen 1958 mennessä joukkue oli pudonnut divisioonansa viimeiseksi. 1950-luvun puolivälin jälkeen se sijoittui säännöllisesti liigan alempaan puoliskoon.[1] Samana vuonna alkoi jälleenrakennus uuden päävalmentajan Buck Shawin johdolla sekä pelinrakentaja Norm Van Brocklinin hankinnalla Los Angeles Ramsista. Vain kolmessa vuodessa Shaw vei Eaglesin jälleen mestaruuteen: 10–2-tulos Eastern-divisioonassa ja 17–13-voitto Green Bay Packersista NFL-mestaruusottelussa. Chuck Bednarik pelasti voiton avoimen kentän taklauksella Jim Taylora vastaan ottelun viimeisellä pelikellolla.[4][1]
Vuonna 1961 Eagles jäi puolen pelin päähän Eastern-divisioonan mestaruudesta, mutta sen jälkeen seurasi 18 vuoden putki, jonka aikana se ei selviytynyt pudotuspeleihin. Vuonna 1976 päävalmentajaksi palkattu Dick Vermeil johti joukkueen kolmannella kaudellaan pudotuspeleihin. Vermeilin joukkueet pelasivat neljissä perättäisessä pudotuspeleissä 1978–1981. Vuonna 1980 Eagles voitti seurahistorian ennätyslukemat 12 voittoa, kukisti Dallasin Eastern-divisioonan mestaruudessa ja Dallasin 20–7 NFC-mestaruusottelussa, mutta hävisi Super Bowl XV:ssa Oakland Raidersille 27–10.[4][1]
1980- ja 1990-luvut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1988 Eagles voitti NFL Eastern -divisioonan. Vuodesta 1988 lähtien joukkue – erityisesti vahvalla puolustuksella – voitti vähintään 10 ottelua viitenä perättäisenä kautena aina vuoteen 1993 asti. Neljänä näistä vuosista Eagles pääsi pudotuspeleihin wild card -joukkueena, ja sama toistui vuonna 1995[4].
Tällä ajanjaksolla joukkueessa pelasivat pelinrakentaja Ron Jaworski ja Harold Carmichael. Ajanjakso huipentui seuran ensimmäiseen Super Bowl-otteluun vuonna 1981, jossa se hävisi Oakland Raidersille lukemin 27–10. Vuonna 1985 joukkueeseen liittyivät Randall Cunningham ja Reggie White, jotka nousivat liigan ennätyksiin, mutta eivät kuitenkaan johtaneet seuran menestymiseen.[4][1]
Reidin ja McNabbin kausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1999 Eaglesin päävalmentajaksi palkattiin Andy Reid ja seura varasi Donovan McNabbin. Reid ja McNabb johtivat Eaglesin seuraavan kymmenen vuoden aikana kahdeksan kertaa puodtuspeleihin. Näinä kausina joukkue eteni NFC:n mestaruusotteluun viisi kertaa ja Super Bowl-otteluun vuonna 2005. Reidin ja McNabbin suhde oli myrskyisä ja vuonna 2010 McNabb kaupattiin pois. Tuona vuonna Michael Vick otti lopulta Eaglesin aloittavan pelinrakentajan paikan ja auttoi joukkueen divisioonan mestaruuteen.[1]
Seuraavalla kaudella joukkue teki sopimuksia lukuisten korkean profiilin pelaajien, kuten kulmapuolustaja Nnamdi Asomughan kanssa, mikä nosti odotuksia joukkuetta kohtaan. Joukkue jäi kuitenkin ulos pudostupeleistä kahdeksalla voitollaan. Seuraavana vuonna joukkue voitti ainoastaan neljä ottelua, mikä johti Reidin erottamiseeen kauden päätteeksi.[1]
Pedersonin ja Wentzin kausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaudella 2013 uudistunut Eagles voitti 10 ottelua ja divisioonamestaruuden, mutta hävisi pudotuspelien avauskierroksella. Seuraavalla kaudella samat tulokset toistuivat, minkä jälkeen joukkue tippui sarjan keskikastiin. Eagles palkkasi päävalmentajakseen Doug Pedersonin vuonna 2016, joka otti käyttöön innovatiivisen hyökkäyksen, joka johti joukkueen runkosarjan voittoon ja Super Bowliin pelinrakentaja Carson Wentzin johdolla vuonna 2017. Wentz loukkaantui runkosarjan loppupuolella ja seura voitti historian ensimmäisen Super Bowl -voittonsa varapelinrakentaja Nick Folesin johdolla.[1] Super Bowlissa Eagles voitti New England Patriotsin luvuin 41–33.[5]
Kauden 2018 alkupuoliskolla joukkue oli vaikeuksissa, mutta Wentzin toinen loukkaantuminen avasi Folesille mahdollisuuden viedä joukkueen kolmanteen peräkkäiseen runkosarjanvoittoon ja pudotuspelien divisioonakierrokselle saakka. Kaudella 2019 Wentz pysyi terveenä, mutta muut joukkueen loukkaantumiset tuhosivat joukkueen menestymismahdollisuudet tuona vuonna. Vuonna 2020 Eaglesin pelinrakentajaksi varattiin Jalen Hurts, joka tuli tunnetuksi syöttö- ja juoksupelistään. Hurts korvasi Wentzin aloittavana pelinrakentajana ja lopulta joukkue voitti ainoastaan neljä ottelua ja Pederson erotettiin päävalmentajan tehtävästä.[1]
Siriannin ja Hurtsin kausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Kaudella 2021 Eaglesin päävalmentajaksi palkattiin Nick Sirianni. Eagles aloitti kauden hitaasti ja voitti ensimmäisestä seitsemästä ottelustaan ainoastaan kaksi. Joukkueen pelaaminen kuitenkin parani, ja joukkue selviytyi pudotuspeleihin saakka, vaikka putosikin villi kortti -kierroksella. Kaudesta 2022 tuli Hurtsin läpimurtokausi, ja hän johti joukkueen ennätykselliseen 14 voittoon runkosarjassa. Eagles eteni helposti Super Bowliin, jossa joukkue hävisi viime sekuntien kenttämaalilla Kansas City Chiefsille.[1]
Eagles näytti olevan valmis jatkamaan menestystä myös kaudella 2023, sillä joukkueella oli marraskuun loppuun mennessä 10 voittoa. Eagles hävisi kuitenkin viisi viimeisestä kuudesta ottelustaan ja putosi villi kortti -kierroksella. Seuraavaksi kaudeksi joukkue hankki tähtijuoksija Saquon Barkleyn, joka teki kaudella 2024 Eaglesin yhden kauden juoksuennätyksen. Eagles voitti runkosarjassa 14 ottelua ja eteni Super Bowliin.[1]
Seuratunnukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seuravaakunat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eaglesin nykyinen tunnus on ollut käytössä vuodesta 1996 lähtien. Seuran tunnuksessa on valkopäämerikotkan pää, joka on piirretty sarjakuvamaiseen tyyliin. Kotkalla on päättäväinen ja aggressiivinen hyökkäysilme ja suu auki. Tunnuksella on hopeinen reunus, joka antaa sille kolmiulotteisen ilmeen. Tunnuksessa on E-kirjain piilotettuna kotkan kaulaan.[6]
Eaglesin ensimmäisessä tunnuksessa vuosina 1933–1936 oli sinivalkoinen kotka, joka lensi ja piti kiinni sinisestä jalkapallosta. Vuosina 1936–1942 kotkan asentoa muutettiin lentoon lähdössä olevaksi ja tunnuksen väritys muutettiin vihreävallkoiseksi. Vuosina 1943 seura oli pelaajapulan vuoksi yhteistyössä Pittsburgh Steelersin kanssa ja joukkueen logo oli tällä kaudella musta kotka, joka tarttui mustaan kypärään. Vuonna 1944 joukkue palasi Eaglesin alaisuuteen ja se käytti Steaglesin logosta uudistettua versiota, jossa vihreä kotka tarttuu jalkapalloon. Tämä logo oli käytössä vuoteen 1948 saakka.[6]
Vuosina 1948–1995 joukkueen logo oli lentävä kotka, joka kantoi jalkapalloa kynisssään. Muotoilu muistutti Apollo 11:n tunnuksesta, jonka kuuhun laskeutuva alus sai nimen Eagle. Eaglesin pelaajat käyttivät lennon merkkiä pelipaidassaan vuonna 1969. Vuonna 1987 tätä logoa uudistettiin, jossa kotka lentosuuntaa muutettiin oikealta vasemmalle ja vihreän kotkaan lisättiin valkea korostus.[6]
Eaglesin logo (1996–)
Eaglesin sanamerkki (2022–)
.svg){kind=small}
Joukkue
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Joukkueen kokoonpano kaudella 2024
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jäädytetyt numerot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 15 Steve Van Buren (joukkueessa 1944–1951)
- 40 Tom Brookshier (1953–1961)
- 44 Pete Retzlaff (1956–1966)
- 60 Chuck Bednarik (1949–1962)
- 70 Al Wistert (1943–1951)
- 92 Reggie White (1985–1992)
- 99 Jerome Brown (1986–1992)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Philadelphia Eagles Encyclopaedia Britannica. 9.2.2025. Viitattu 9.2.2025. (englanniksi)
- ↑ Teams: Philadelphia Eagles NFL. Viitattu 9.2.2025. (englanniksi)
- ↑ The World's 50 most valuable Sports teams Forbes. 8.9.2023. Viitattu 19.7.2024. (englanniksi)
- 1 2 3 4 5 6 7 8 Philadelphia Eagles: Team History Pro Football Hall of Fame. Viitattu 18.1.2026. (englanniksi)
- ↑ McManus, Tim: Underdogs to Super Bowl champs: Nick Foles, Eagles take Patriots' crown espn.com. 4.2.2018. ESPN Enterprises, Inc.
- 1 2 3 Philadelphia Eagles Primary Logo Sports Logos History. Viitattu 9.2.2025. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Philadelphia Eagles Wikimedia Commonsissa
