Halusin tehdä suvun nuorimmalle jouluksi jonkin lelun, joka olisi pehmeä, mielikuvituksellinen ja helisevä. Sen piti olla sellainen, johon pikku sormien olisi helppo tarttua. Mielellään myös käytännöllinen eli mutusteltava ja pestävä.
Ensin ajattelin kalanruotoa, johon laatikoiden uumenista löytyi vuosikymmeniä sitten kerran käytetty kaava. Tyttäreni mielestä se oli pelottava ja aloimme tutkia Googlen kuvahausta, mitä muuta olisi tarjolla. Törmäsimme meritähteen, jonka tieteellinen nimi on
Fromia indica. Se siis on oikeasti olemassa oleva punainen kaunistus, joka elää suurissa merissä 1 - 25 metrin syvyydessä hiekkapohjalla, koralliriutalla tai kivien päällä.
Piirsin ensin meritähden näköisen, viisisakaraisen kaavan. Neulasin sen joulunpunaiseen, kaksinkertaiseen puuvillaplyysipalaseen ja ompelin sentin päästä reunasta joustavalla siksakilla. Jätin pienen kääntöaukon.
Pohdin, miten kulkusen saisi turvallisesti lelun sisälle. Sen pitäisi helistä, mutta ei tuntua kovalta. Eurokankaan kulkuspussissa muuten lukee, etteivät kulkuset kestä vesipesua. Käytin vanhaa kulkusta ja päätin unohtaa tuon tiedon.
Ompelin ensin kulkusen käsin pieneen puuvillapussiin. Tämän ompelin vähän isompaan pehmustepalaseen. Käänsin tähden, täytin sakarat sopivan täyteen ja ängin pussukan keskelle lelua. Täytin vielä hieman keskustaa joka puolelta ja ompelin käsin täyttöaukon kiinni.
Täytteenä käytin koneessa 60 asteessa pestyä ikivanhaa tyynyä, joka tuoksui nyt raikkaalta ja puhtaalta. Aivan mainiota ja riittoisaa lelun täytettä.
Eniten aikaa lelun tekemisessä meni pohdiskeluun, onko lelumeritähdellä kasvot vai ei. Jos on kasvot, ovatko ne sakarassa vai tähden keskellä. Kun aloin leikkiä, lelu ikään kuin heräsi eloon. Se liikkui sormien välissä ja mielikuvitus alkoi luoda sille ilmeitä ja eleitä. Päätin unohtaa kasvot. Hänellä kuitenkin on jalat, kädet, pää, vartalo ja pieni ääni, joka ei oikein ole kilinää, mutta jotain jutustelua silti.
